Verkkoperehdytys - näillä vinkeillä onnistut

  12. helmikuuta, 2019     Isto Laapio

Työelämässä uusien työntekijöiden perehdytys on usein kaikista tärkein koulutus. Perehdytyksen tavoitteena on valmistaa työntekijät omaan rooliinsa. Lisäksi perehdytyksen tulisi opettaa työntekijä yrityksen tavoille, kertoa työpaikan kulttuurista sekä sitouttaa työntekijä osaksi työyhteisöä. Onnistunut perehdytys vaikuttaa suoraan uuden työntekijän sopeutumiseen ja hänen tuottavuuteensa. Perehdytysjakso voi usein olla haastavaa aikaa paitsi työntekijälle, myös työnantajalle ja esimiehille. Verkkopohjaisella perehdytyksellä voidaankin sujuvoittaa uuden työntekijän sisäänajoa työpaikalle.Verkkoperehdytys Wes Hicks verkkokoulutus

Verkkoperehdytyksen suurin tavoite on toimia tukena työntekijän työhön astumisessa, ei korvata henkilökohtaista ohjausta. On siis yhtä tärkeätä suunnitella mitkä asiat voidaan kouluttaa verkon kautta, ja mitkä asiat on tärkeä käydä läpi henkilökohtaisesti.

Nykyään on yleistä, että uusi työntekijä tutustuu verkon kautta perusasioihin jo ennen ensimmäistä työpäivää. Tämä vaatii kuitenkin hyvää suunnittelua ja, että verkkoperehdytys tarjoaa tärkeimpiin asioihin vastaukset selkeällä ja kiinnostavalla tavalla. Verkkoperehdytykseen voi lisätä pelillisiä ominaisuuksia, missä eri kokonaisuuksien läpikäyminen kerryttää pisteitä, ja edistymistä voidaan seurata ja palkita.

Perehdytys voi esimerkiksi alkaa videotervehdyksellä tulevalta esimieheltä, tiedottaa ensimmäisten päivien tai viikkojen aikataulusta sekä niihin liittyvistä infopaketeista ja perehdytystehtävistä. Kronologisesti suunniteltu verkkoperehdytys, jossa työn eri osa-alueet selitetään lyhyillä tulevien kollegoiden tekemillä videoilla antaa samalla uudelle työntekijälle mahdollisuuden tutustua työkulttuuriin ja tuleviin kollegoihin. Yrityksen työntekijöitä kannattaa muutenkin hyödyntää osana perehdytyksen tekemistä, sillä he ovat itsekin olleet perehdytettävinä, ja osaavat käytännön esimerkein kertoa työstä.

Perehdytysalustalla olisi lisäksi hyvä olla helposti löydettävissä tärkeät dokumentit työterveydestä, ja eri työkäytännöistä, joihin työntekijä voi palata aina kun kyseinen asia tulee ajankohtaiseksi.


3 vinkkiä onnistuneeseen verkkoperehdytykseen

  1. Suunnittele verkkoperehdytys tarkkaan! Hyvin suunniteltu verkkoperehdytys voi olla uusien työntekijöiden viitekehys yrityksestä vuosiksi eteenpäin, ja suunnittelemiseen kannattaa panostaa aikaa. Perehdytysjakso on usein uudelle työntekijälle stressaavaa ja sekavaa - verkkoperehdytyksen täytyy edetä luonnollisessa järjestyksessä, ja käytön täytyy olla selkeätä ja helppoa.

  2. Käytä rohkeasti videoita! Videot ja animaatiot pitävät mielenkiinnon yllä ja 3 minuutin videoon saa helposti tiivistettyä tärkeimmät asiat. Lyhyet selfievideot luovat ihmisläheisen kuvan yrityksestä ja antavat kasvot tuleville kollegoille. Jos et itse jaksa koluta perehdytysmateriaaleja läpi, riskinä on että perehdytettäväkin kyllästyy niihin. 

  3. Älä unohda henkilökohtaista ohjausta kokonaan! Yleisin virhe on ladata ajatuksetta kaikki perehdytysmateriaali verkkoon, ja samalla ulkoistaa perehdytysprosessi uudelle työntekijälle. Verkkoperehdytyksen tavoitteena on tukea ja sujuvoittaa perinteistä perehdytystä, ei korvata sitä kokonaan. Muista, että pelkkä verkkoperehdytys ei voi täysin korvata esimiehen henkilökohtaista ohjausta työhön.

Suosituimmat kirjoitukset

Opas verkko-oppimisympäristön valintaan

Lataa opas