Verkkopedagogiikka - LMS on muutakin kuin materiaalipankki

  3. heinäkuuta, 2019     Anne Kuokkanen

shutterstock_131958578Mediamaisteri tarjoaa paitsi verkko-oppimisympäristöjä sekä verkkokoulutuksen sisällöntuotantoa myös koulutuspalveluita. Jotta verkko-oppimisympäristön käytöstä saadaan mahdollisimman paljon hyötyä ja tehokkuutta työpaikalle, on varmistettava, että alustaa osataan käyttää sujuvasti. Kun oppimisympäristön käyttö on hallussa, ei tarvitse pähkäillä teknisten kysymysten kanssa kursseja luodessa ja käyttäjiä hallinnoidessa.

Mediamaisterin suosituin koulutus on moodle-teknologiaan pohjautuvan Pinja LMS:n käyttökoulutus, ja sitä järjestetään niin hallinnoijille kuin kouluttajillekin. Käyttökoulutusta järjestetään kahdessa eri tasossa, ja koulutus räätälöidään vastaamaan koulutettavien lähtötasoa ja aikaisempaa kokemusta alustan käytöstä. Hallinnoijan koulutuksessa käydään läpi muun muassa käyttäjähallintaa, roolien muokkaamista sekä kurssikategorioiden ja kurssien hallintaa. Kouluttajien koulutuksessa opetellaan ympäristön rakennetta, kurssin luomista, käyttäjien lisäämistä, yleisimmin käytettyjä aktiviteetteja sekä suoritusten seurantaa. 

Opetuksen suunnittelu verkossa on vähintään yhtä tärkeää kuin lähiopetuksessa. Itseopiskeluun tarkoitettu verkkokurssi kannattaa rakentaa eri tavoin kuin monimuoto-opetusta tukeva, yhteisöllinen paketti. Mediamaisteri tarjoaa  koulutusta sekä perusasioissa että räätälöitynä asiakkaan tarpeisiin ja tilanteisiin. Verkkopedagogiikka on keskeisessä roolissa koulutuksissa. Parhaimmillaan koulutuksen yhteydessä saadaan rakennettua uudenlaisia kurssikokonaisuuksia, jotka saadaan nopeasti asiakkaan käyttöön. Ei kannata tyytyä käyttämään verkko-oppimisympäristöä vain materiaalipankkina, vaan ottaa siitä täysi hyöty irti!

 

Tutustu Mediamaisterin kouluttajiin

Mediamaisterin kouluttajilla on yhteensä yli 20 vuoden kokemus tehtävässä toimimisesta. Tässä esittelyssä kaksi kouluttajaamme:

Toni KettunenToni_kuva

Kouluttaja, projektipäällikkö

Toni on eri järjestelmien kouluttaja, käyttötukihenkilö ja ohjelmistoasiantuntija. Hän on toiminut Mediamaisterilla Moodle-järjestelmän kouluttajana 8 vuoden ajan. Toni on saanut kouluttajana kiitosta muun muassa asiantuntevuudesta ja rauhallisuudesta.

 

 

Karoliina_kuva

Karoliina Nisula

Kouluttaja, verkkopedagogiiikka

Karoliina on työskennellyt Mediamaisterilla kouluttajana ja projektipäällikkönä vuodesta 2017 lähtien, ja kouluttajan työstä hänellä on 16 vuoden kokemus. Hänen vahvuuksiaan ovat verkkopedagogiikka, kouluttaminen ja valmentaminen sekä vuorovaikutus- ja esiintymistaidot. Hän väitteli keväällä tohtoriksi digitaalisten oppimisympäristöjen käytöstä liiketoiminnan opetuksessa. 

 

Verkkopedagogiikka osana verkkokoulutusten suunnittelua

Ensi syksystä lähtien tarjoamme uusia organisaatiosi tarpeiden pohjalta suunniteltuja koulutuksia, joissa käymme nykyistä verkko-oppimisalustaasi läpi ja lähdemme yhdessä rakentamaan sitä toimivammaksi. Elo-syyskuun koulutukset myydään nyt. Kysy organisaatiollenne sopivaa koulutustarjousta tästä >

Tarjoamme lisäksi suositun H5P -sisällöntuotantotyökalun käyttökoulutuksia, joiden avulla opit luomaan näyttäviä ja interaktiivisia verkkokursseja. Toteutamme myös organisaationne graafisen ilmeen pohjalta laaditut valmiit H5P -sisältöpohjat, jotka helpottavat kurssin luontia Pinjassa. Lue H5P-pohjista lisää tästä>

 

Suosituimmat kirjoitukset

Opas verkko-oppimisympäristön valintaan

Lataa opas