Takaisin tuoteuutisiin

Toukokuun 2021 uudet ominaisuudet

  17. toukokuuta, 2021     Ari Pajula

Tuoteuutiset-4

 

Raportointi uudistuu

Perinteisesti pääkäyttäjien työkaluna tunnettu mReports-raportointityökalu on saanut uusia ominaisuuksia. Raportille on mahdollista ryhmitellä käyttäjätietoja entistä joustavammin sekä määritellä lisää haluttuja sarakkeita. Lisäksi samalle yhteenvetoraportille voidaan kerätä useamman kurssin suoritustiedot.

Pääkäyttäjien lisäksi uudistettu mReports palvelee nyt myös opettajia, kouluttajia ja oppijoita. Opettajilla on mahdollisuus tarkastella omien oppilaidensa suoritusraportteja koko alustan tasolla ja opiskelija puolestaan näkee raportilla omien kurssiensa tilanteen. Raportista mm. nähdään, paljonko oppija on käyttänyt aikaa kurssilla ja sen aktiviteeteissa.


Uudet lisäosat ja vanhojen parannukset

Asiakkaiden esittämistä toiveista pyrimme aina poimimaan keskeisimmät uusien lisäosien tarpeet. Siksi lisäämme vakiopakettiimme uusia lisäosia päivitysten yhteydessä.

Kurssin suoritukseen perustuva rekisteröitymistapa

(Enroll Course Completed)

Lisäosan avulla voidaan määritellä kurssi suoritettavaksi ennen pääsyä seuraavaan. Metodia voidaan käyttää kurssin osallistujien lisäämistapana, jolla voidaan ketjuttaa kursseja opiskelijalle peräkkäin. Toiminto auttaa opiskelijaa etenemään kursseilla hallitusti.

Ajanvaraus

(Scheduler)

Scheduler-lisäosalla voidaan kätevästi organisoida ryhmätapaamisia. Varaukset tulevat näkyviin oppimisalustan kalenteriin. Tämän voi helposti poimia näkyviin omaan kalenteriin kalenteritilauksen avulla.

 

Etusivun kurssitarjooma

(MMFlix)

MMFlix-lohkon asetuksissa on nyt mahdollisuus kytkeä uusina toimintoina “Viimeksi katsotut kurssit” sekä “Suositellut kurssit”.

  • Viimeksi katsotut kurssit -otsikon alle saadaan nostettua kaikki kurssit, joissa käyttäjä on viimeksi vieraillut. Pääkäyttäjät saavat kytkettyä toiminnon käyttöön menemällä etusivulla Muokkaustilaan > Muokkaa lohkoa MM Flix > Näytä viimeisimmät kurssit.
  • Suositellut kurssit -otsikon alle voidaan puolestaan nostaa erilaisia kurssisuosituksia. Toiminnon saa otettua käyttöön samalla tavalla kuin Viimeksi katsoituissa kursseissa, mutta itse suosikit määritetään menemällä Sivuston hallinta > Moduulit > MM Flix > "Suositellut kurssit".

lms-mmflix

Parannus navigointiin aktiviteettien välillä

Olemme lisänneet asetuksen, jossa kyseiset linkit saadaan näkyviin myös aktiviteetin yläpuolelle. Samalla lisäsimme linkin siirtymiseen takaisin kurssin etusivulle. Toiminnon saa kytkettyä päälle menemällä: Teeman asetukset > Kurssin oletusasetukset > "Lisää ylimääräinen aktiviteettien navigointi"

blogi-aktiviteetit