Mediamaisteri vahvistaa palveluita Open LMS kumppanuudella

  25. elokuuta, 2021     Mikko Toriseva

OpenLMS-tiedote

Tampere, 8/2021 - Mediamaisteri ja Open LMS ovat käynnistäneet partneruuden, jonka myötä Pohjoismaiseen koulutussektoriin saadaan tuotua entistä monipuolisempia verkko-oppimisen ratkaisuja.

Yhdysvaltojen Indianapoliksesta lähtöisin oleva Open LMS tarjoaa erilaisia verkko-oppimisen palveluita maailmanlaajuisesti jo 17 vuoden kokemuksella. Nyt tuoreen kumppanuuden myötä Mediamaisteri tulee vahvistamaan Open LMS:n asemaa Pohjoismaissa erityisesti Open LMS Work -yritysratkaisun kautta.

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Olemme Mediamaisterilla kehittäneet jo useamman vuoden omaa Moodle-pohjaista oppimisalustaa (ent. nimeltään Pinja LMS) erityisesti oppilaitoksille, valtionhallinnolle, yhdistyksille ja järjestöille.

Käynnistimme reilu vuosi sitten projektin, jossa lähdimme kartoittamaan sopivaa Moodle-pohjaista ratkaisua suurempien yritysten erityistarpeisiin. Eri vaihtoehdoista ylivoimaiseksi nousi Open LMS Work, jossa yhdistyi loistava tuote sekä Mediamaisterille tärkeänä asiana Open LMS:n toimiva ja dynaaminen yrityskulttuuri.

"Open LMS Work on markkinoiden edistynein avoimen lähdekoodin oppimisympäristöratkaisu yrityksille. Olemme Mediamaisterissa suurella sydämellä mukana yhteistyössä ja innoissamme, että saamme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia ratkaisuja. Tämä partneruus vahvistaa suuresti palveluitamme sekä tuo aivan uudenlaisen ratkaisun markkinoille", Mediamaisterin myyntijohtaja Ville Koiviola kertoo.

Yrityspuolelle suunnattu Open LMS Work täydentää loistavasti Mediamaisterin palvelutarjontaa, ja samalla Mediamaisterin nykyistä oppimisalustaa tullaan kehittämään rinnalla tuttuun tapaan.

"Jatkossa pystymme vielä aiempaa paremmin tarjoamaan asiakkaille heidän tilanteeseensa parhaiten sopivaa LMS-ratkaisua. Mediamaisterin oman oppimisalustan kehitys jatkuu edelleen kahden päivityksen vuosikierrolla Mediamaisterin tuotekehityksen osalta", toimitusjohtaja Mikko Toriseva toteaa.

Lue tarkempi tiedote partneruudesta täältä, ja tutustu samalla yrityksille tarkoitettuun Open LMS Work -ratkaisuun. 🚀

 

Lisätietoja:

mikko toriseva open lms
Mikko Toriseva
Toimitusjohtaja
+358 10 281 8010
mikko.toriseva(at)mediamaisteri.com
ville koiviola open lms
Ville Koiviola
Myyntijohtaja
+358 10 281 8011
ville.koiviola(at)mediamaisteri.com

 

Open LMS

Suurimpana Moodle-palveluiden tarjoajana Open LMS auttaa niin yrityksiä kuin oppilaitoksia aikaansaamaan tehokkaita ja vaikuttavia verkkokursseja, ilman ylimääräistä monimutkaisuutta. Yhdysvaltojen Indianapoliksessa sijaitseva Open LMS palvelee useita eri toimialoja maailmanlaajuisesti. Aiemmin Blackboardin tuotteena tunnettu Open LMS sai uuden kodin, kun Learning Technologies Group plc (LTG) osti sen maaliskuussa 2020.

Lue lisätietoja osoitteessa www.openlms.net


Mediamaisteri

Vuonna 2000 perustettu Mediamaisteri tarjoaa verkko-oppimisen ratkaisuja aina teknologiasta konsultointiin sekä sisällöntuotantoon. Suomen markkinassa Mediamaisteri on tunnettu erityisesti avoimen lähdekoodin (Moodle) verkko-oppimisympäristöstään, jota käyttävät niin valtionhallinnon organisaatiot, kuin useat oppilaitokset, yhdistykset, säätiöt ja yritykset. Open LMS kumppanuuden myötä Mediamaisteri tulee palvelemaan jatkossa myös Pohjoismaiden markkinoita.

Tutustu Mediamaisterin oppimisympäristöön >>

ILMAINEN OPAS OPPIMISALUSTAN VALINTAAN   Nappaa vinkit oppimisalustan valintaan. LATAA OPAS

Suosituimmat kirjoitukset

Opas verkko-oppimisympäristön valintaan

Lataa opas