Kuinka suunnitellaan hyvä verkkokoulutus

  15. huhtikuuta, 2024     Tony Sundell

Verkkokoulutuksen, kuten kaiken muunkin oppimisen ja opetuksen, todellinen arvo on ihmisessä tapahtuva muutos. Siihen ei pelkkä tieto riitä, vaan opittavaa aihetta tulee usein myös ymmärtää ja yleensä vielä osata soveltaakin. 

Verkossa tapahtuvan koulutuksen todellinen arvo ei siis suinkaan ole verkkokoulutus itsearvoisesti vaan se, mitä oppijan korvien välissä saadaan aikaiseksi. Voidaankin sanoa, että hyvä verkkokoulutus on sellainen, joka mahdollistaa halutunlaisen muutoksen ihmisessä ja poistaa tämän muutoksen esteitä. Lisäksi on tärkeää muistaa, että muutoksen lopulta tekee oppija itse, ja verkkokoulutuksen rooli on tämän prosessin mahdollistaminen ja tukeminen kaikin keinoin. Puhumme siis oppimisesta ja sen tukemisesta, eli opetuksesta.

Lue lisää

Poodll -lisäosalla boostia kielten opetukseen Maisteri LMS:ssä

  14. helmikuuta, 2024     Mira Perämäki

Ilmoittaudu webinaariin

 

Meistä jokainen muistaa varmasti jossain elämänsä vaiheessa päntänneensä sanastoa sanakoetta varten ja lukeneensa luokassa tekstiä rivi kerrallaan kavereiden hihitellessä vieressä. Jotkut meistä muistavat jopa ”kielistudiot”, joissa kuunneltiin puhetta nauhalta ja toistettiin perässä opettajan kuunnellessa linjoilla. Henkilökohtaisesti kamalinta oli, jos joutui kuuntelemaan omaa puhettaan nauhalta. 

Verkossa opettamisen kehittyessä myös kielten opetukseen on tarjolla uusia työkaluja opettajille ja oppijoille. Useimmat meistä ovat kuulleet tai käyttäneet sovelluksia, kuten DuoLingo tai WordDive. Ne ovat vuorovaikutteisia ja auttavat harjoittelemaan ja seuraamaan omaa edistymistä. Ne eivät ole täydellinen kieltenoppimisratkaisu, mutta ne tekevät erinomaista työtä pitäessään oppijan motivoituneena haluamansa kielen oppimisen parissa. Nämä aktivoivat oppimisen välineet ovat valmiina käytettäväksi aina kun oppijalla on vapaa hetki. Kieltenopiskelijoille ne ovat erinomaisia. 

Kieltenopettajilla sen sijaan on erilaisia tarpeita. Toki on oltava tarjolla monipuolisia interaktiivisia työkaluja, joilla pitää oppijan motivaatio ja mielenkiinto yllä.

Opettaja tarvitsee kuitenkin myös tietoa oppijan osallistumisesta, edistymisestä ja arvosanoista. Siksi on tärkeää, että aktiviteetit pystytään tuottamaan työkalulla, joka mahdollistaa interaktiiviset, monipuoliset harjoitteet ja antaa mahdollisuuden seurata oppijan toimintaa.  

 

Lue lisää

Skenaariopohjainen verkkokoulutus: Tehokasta oppimista virtuaalisessa ympäristössä

  9. lokakuuta, 2023     Mira Perämäki

Nopeasti kehittyvässä digitaalisessa maailmassa verkkokoulutuksen merkitys kasvaa päivä päivältä ja siitä on tullut yhä suositumpi tapa hankkia uusia tietoja ja taitoja. Digitaalisten ympäristöjen kehittyessä meidän tulee kehittää myös verkossa kouluttamista. Perinteisten menetelmien rinnalle on hyvä ottaa vuorovaikutteisempia ja osallistavampia lähestymistapoja, kuten skenaariopohjaiset verkkokoulutukset.

Lue lisää

Verkko-oppimisen trendit: näin teet entistä kiinnostavampaa sisältöä

  1. elokuuta, 2023     Mira Perämäki

Verkko-oppiminen eli e-learning on tullut jäädäkseen. Se on mainio tapa tehdä opiskelusta monimuotoisempaa niin kouluttajan kuin oppijankin näkökulmasta. Teknologian ja digitaalisen ilmaisun kehittyessä verkko-oppiminen tarjoaa yhä uudenlaisia mahdollisuuksia, joiden avulla sisällöistä voi tehdä entistä kiinnostavampia – ja tehokkaampia. 

Lue lisää

Itseohjautuvuus verkkokoulutuksessa – vinkit opettajalle

  17. heinäkuuta, 2023     Arttu Kotakorpi

Valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa elinikäinen oppiminen ja ilmiöoppiminen ovat olleet viime aikoina johtoteemoja. Näissä puheissa usein painotetaan oppimaan oppimisen ja itseohjautuvan oppimisen merkitystä. Omatahtinen opiskelu ja oppilaan henkilökohtaisiin oppimistarpeisiin vastaaminen verkko-opetuksessa vaatii opettajalta hieman erilaista osaamista kuin lähiopetuksessa. Kuinka tukea itseohjautuvuutta verkkokoulutuksessa?

Lue lisää

Askel eteenpäin Moodlen perusversiosta

  16. kesäkuuta, 2023     Isto Laapio

Moodle on yksi maailman suosituimmista verkko-oppimisalustoista, joka on monelle tuttu korkeakoulumaailmasta. Harva kuitenkaan hahmottaa, kuinka monipuolisesta oppimisteknologiasta onkaan kyse. Parhaiten Moodle palvelee käyttäjiään organisaatiokohtaisesti kustomoituna ja soveltuvia lisäosia hyödyntäen. Tässä artikkelissa haravoimme läpi Moodle-oppimisalustan ominaisuuksia ja kustomointimahdollisuuksia.

Lue lisää

Näin lisäät verkkokurssin vuorovaikutteisuutta

  26. toukokuuta, 2023     Tony Sundell

Mitä enemmän vuorovaikutusta kurssilla on, sitä motivoituneempia ja tyytyväisempiä osallistujat ovat. Vuorovaikutuksen määrän on todettu olevan yhteydessä myös oppimistuloksiin. Tiedätkö, mistä elementeistä vuorovaikutteisuus verkkokurssilla syntyy?

Lue lisää

Vastuullisuuskoulutus – tavoitteista arjen tekoihin

  21. huhtikuuta, 2023     Arttu Kotakorpi

Vastuullisuus on kaikkien huulilla ja organisaatioiden paine siirtyä kohti kestävämpää toimintaa kasvaa päivä päivältä. Vastuullisuusohjelma määrittää vastuullisuudelle tavoitteet, mutta vaarana on, että tekeminen tyssää siihen. Vastuullisuuskoulutus linkittää tavoitteet käytännön toimintatapoihin, jotta vastuullisuus ei jäisi pelkän puheen tasolle. ✅

Lue lisää

Oppimismuotoilu: ajatuksella kohti parempia oppimiskokemuksia

  12. joulukuuta, 2022     Mira Perämäki

Se, että antaa oppimisen taantua, on yksi varmimmista tavoista laittaa kapuloita koko organisaation rattaisiin. Oppimismuotoilu on oppijalähtöinen tapa varmistaa positiivisten oppimiskokemusten syntyminen ja luoda edellytykset jatkuvalle osaamisen kehittymiselle. 

Lue lisää

Verkko-oppimisen ja verkkokoulutusten sanasto

  2. joulukuuta, 2022     Arttu Kotakorpi

Verkko-oppimisen ja –opetuksen maailma vilisee termejä, jotka eivät aina ole täysin yksiselitteisiä ja saattavat mennä limittäin muiden käsitteiden kanssa. Keräsimme tähän listaan keskeisimmän verkko-oppimisen käsitteistön lyhyine selityksineen.

Lue lisää

Mikä verkkokoulutus seuraavaksi? 10 kuumaa koulutusteemaa

  4. marraskuuta, 2022     Arttu Kotakorpi
 

Kun maailmassa tapahtuu, osaavan henkilöstön rooli korostuu. Kriittinen osaaminen ulottuu yhä useammin henkilön päivittäisistä työtehtävistä organisaation toiminnan kannalta keskeisiin tietoihin ja toimintaperiaatteisiin. Mutta mihin verkkokoulutuksiin nyt kannattaisi panostaa? 🤔

Verkkokoulutus on tehokas keino levittää tietoa ja aiheuttaa näkyvää muutosta toiminnassa. Ikivihreiden aiheiden (kuten perehdytys) rinnalla korostuvat toiminnan vastuullisuuteen ja jatkuvuuteen liittyvät teemat. Tämän verkkokoulutusten listan avulla voit kartoittaa aukkoja omassa koulutustarjonnassasi.

Lue lisää

Webinaari: Hyvinvointialueet tulevat – onko oppimisympäristösi valmis?

  19. lokakuuta, 2022     Outi Aalto

Tervetuloa webinaarin kuulemaan miten siirtymä sairaanhoitopiiristä hyvinvointialueeseen onnistuu oppimisen ja osaamisen kehittämisen näkökulmasta. 🎓

Lue lisää

Oppimisalustan käyttöönotto: valmistautuminen ja vaiheet

  16. syyskuuta, 2022     Ari Pajula
 

Oppimisalustan tai verkko-oppimisympäristön käyttöönotto on oleellinen vaihe polulla kohti digitalisoitua opetusta ja oppimista. Tässä artikkelissa käymme läpi, miten oppimisalustan käyttöönottoon kannattaa valmistautua, mitä odottaa käyttöönoton prosessilta, ja miksi verkko-oppimisympäristön todellinen arvo muodostuu vasta käyttöönoton jälkeisenä aikana. 🔮

Lue lisää

Pelillistäminen opetuksessa ja oppimisessa: miten ja miksi?

  23. elokuuta, 2022     Tony Sundell

“Voidaanko toteuttaa jokin pelillinen ratkaisu meidän verkkokurssiin?”

Ennen kuin esität tällaisen kysymyksen (tai vastaat siihen), on syytä ymmärtää mistä oppimisen pelillistämisessä oikeastaan on kyse. Otetaanpa selvää!

Lue lisää

5 vinkkiä oppimismotivaation vahvistamiseen verkkoympäristössä

  16. elokuuta, 2022     Mira Perämäki

 

Minkälaisen vastaanoton teillä juuri julkaistu, uutuuttaan kiiltävä verkkokoulutus saa? Onko päällimmäisenä mielessä pakko vai halu oppia?

Lue lisää

Verkkokurssin suunnittelu: näin suunnittelet kiinnostavan verkkokurssin

  15. kesäkuuta, 2022     Mira Perämäki

Pamahtiko työpöydällesi kasa koulutusmateriaalia, josta pitäisi luoda nopeasti verkkokurssi?

 

Lue lisää

Miten käytät oppimisanalytiikkaa suorituskyvyn seurantaan ja parantamiseen?

  28. maaliskuuta, 2022     Isto Laapio

Samalla kun verkko-oppimisen suosio kouluissa ja työpaikoilla kasvaa, datan ja analytiikan rooli oppimiskokemusten ja menestyksen ymmärtämisessä korostuu. Jotta voisit toteuttaa oikeasti vaikuttavaa verkko-oppimista, oppimisanalytiikan hyödyntäminen on tarpeen. Ja oikeastaan aika fiksuakin. 

Lue lisää

Mitä on sulautuva oppiminen eli blended learning?

  24. tammikuuta, 2022     Arttu Kotakorpi

Oletko äskettäin kuullut termin sulautuva oppiminen taikka blended learning ja nyt yrität kuumeisesti selvittää, mitä ihmettä se tarkoittaa?

Lue lisää

E-learning: Mitä on verkko-oppiminen ja miten toteutetaan hyvä verkkokoulutus?

  22. marraskuuta, 2021     Arttu Kotakorpi

E-learning eli verkko-oppiminen on nimensä mukaisesti verkon ja digitaalisten kanavien kautta tapahtuvaa oppimista ja opetusta. Digitaalinen oppiminen ei suinkaan ole ohimenevä ilmiö, vaan e-learning valtaa pysyvästi alaa yritysten, oppilaitosten ja järjestöjen koulutustoiminnassa.

Lue lisää

Digitaalinen oppimisympäristö, verkko-oppimisalusta, LMS – tästä on kyse

  8. marraskuuta, 2021     Arttu Kotakorpi

Verkko-oppimisen rooli kasvaa yrityksissä, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa harppauksin. Verkossa tapahtuvan koulutustoiminnan ytimessä on digitaalinen oppimisympäristö (eli verkko-oppimisalusta, sähköinen oppimisalusta tai LMS). Tällä sivulla kerromme, mikä oppimisalusta oikeastaan on, ja mitä muuta siitä pitäisi tietää.

Lue lisää

Maksuton webinaari: Mediamaisteri ja Primus - Tehokkuutta integraatiolla

  13. lokakuuta, 2021     Arttu Kotakorpi

Mitä: Mediamaisterin järjestämä maksuton webinaari, jossa
käsitellään Moodle-pohjaisen Maisteri LMS:n ja oppilashallintojärjestelmä
Primuksen välisiä integraatioita, niiden hyötyjä ja
mahdollisuuksia.

Kenelle: Webinaari on suunnattu erityisesti oppilaitosten
henkilökunnalle, mutta on avoin kaikille muillekin
kiinnostuneille.

Webinaari järjestettiin 3.11.2021.

Lue lisää

Työhön perehdytys verkossa: Mitä on digiperehdytys?

  22. syyskuuta, 2021     Ari Pajula

Perehdytys on oleellinen osa työsuhdetta ja asettaa suunnan työntekijän menestymiselle työssään. Nykyään perehdyttäminen voidaan järjestää myös digitaalisesti verkkoperehdytyksen muodossa. Keräsimme tälle sivulle kaiken tarvitsemasi tiedon, jotta voit onnistua digiperehdytyksessä.

Lue lisää

3 syytä viedä henkilöstön perehdytys verkkoon

  30. elokuuta, 2021     Ari Pajula

Fyysiset ja virtuaaliset ovet käyvät kun uusia työntekijöitä tulee taloon. Mutta olipa itse työnteko etäilyä tai ei, henkilöstön perehdytys on syytä hoitaa huolella. Yhä useampi organisaatio turvautuu perehdyttämisessä perinteisen ja verkkoperehdytyksen komboon. Eikä syyttä.

Lue lisää

Mediamaisteri vahvistaa palveluita Open LMS kumppanuudella

  25. elokuuta, 2021     Mikko Toriseva

Tampere, 8/2021 - Mediamaisteri ja Open LMS ovat käynnistäneet partneruuden, jonka myötä Pohjoismaiseen koulutussektoriin saadaan tuotua entistä monipuolisempia verkko-oppimisen ratkaisuja.

Lue lisää

Haussa verkko-oppimisympäristö? Huomioi nämä 5 tärkeää asiaa

  18. kesäkuuta, 2021     Isto Laapio

Hyvä verkko-oppimisympäristö tuo koulutusten järjestämiseen joustoa ja tehokkuutta. Puitteet vaikuttavat paljon siihen, onko omaehtoinen opiskelu innostavaa vai takkuilevaa. Miten siis valita paras mahdollinen digitaalinen oppimisalusta?

Lue lisää

Verkkokouluttamisen vinkit 4/4: Koulutuksen käyttöönotto ja jakelu

  21. huhtikuuta, 2021     Mira Perämäki

Kun verkkokoulutus on saatu rakennettua, se totta kai halutaan mahdollisimman laajaan ja aktiiviseen käyttöön. Mutta jos koulutuksesta ei kerrota kenellekään, ei kenenkään voi odottaa sinne myöskään löytävän – olipa kurssi kuinka hieno tahansa. Niinpä kurssin käyttöönottoon liittyy olennaisena osana siitä viestiminen ja markkinointi.

Lue lisää

Verkkokouluttamisen vinkit 3/4: Verkkokoulutuksen toteutus käytännössä

  15. maaliskuuta, 2021     Tiina Front

Meille Mediamaisterilla on kertynyt vuosikymmenten kokemus verkkokoulutusten rakentamisesta, ja saamme jatkuvasti kyselyitä aiheesta. Auttaaksemme aloittelevia verkkokoulutuksien tekijöitä, julkaisemme neljän blogipostauksen sarjan, jossa esittelemme verkkokoulutuksen tekemisen eri vaiheet: määrittelyn, käsikirjoittamisen, tuotannon sekä käyttöönoton. 

Lue lisää

Verkkokouluttamisen vinkit 2/4: Koulutuksen käsikirjoittaminen

  8. helmikuuta, 2021     Tiina Manner

Verkkokoulutuksen käsikirjoitus on kuin punainen lanka, joka kulkee läpi koko verkkokoulutuksen. Sen tarkoitus on motivoida opiskelijaa ja luoda halu oppia. Tätä vaihetta ei voi tehdä kiirehtien. Huolellinen käsikirjoitus helpottaa työtäsi kouluttajana, parantaa opiskelijoidesi oppimistuloksia ja säästää koulutuksiin käytettäviä resursseja pitkässä juoksussa.

Minkälaisista elementeistä hyvä käsikirjoitus sitten koostuu?

Katso blogisarjan kaikki osat:

1. Miten pääsen alkuun verkkokouluttamisessa?
2. Käsikirjoitus on verkkokoulutuksen punainen lanka
3. Miten verkkokoulutus käytännössä toteutetaan?
4. Uuden verkkokoulutuksen käyttöönotto ja markkinointi

Lue lisää

Verkkokouluttamisen vinkit 1/4: Koulutuksen tavoitteet ja suunnittelu

  26. tammikuuta, 2021     Tiina Rahja

Meille on kertynyt vuosikymmenten kokemus verkkokoulutusten rakentamisesta, ja saamme jatkuvasti kyselyitä aiheesta. Auttaaksemme aloittelevia verkkokoulutuksien tekijöitä julkaisemme neljän blogipostauksen sarjan, jossa esittelemme verkkokoulutuksen tekemisen eri vaiheet: määrittelyn, käsikirjoittamisen, tuotannon sekä käyttöönoton.

Jokaisen blogikirjoituksen lisäksi voit ladata itsellesi tarkistuslistan, jonka avulla varmistat helposti, että olet ottanut kaiken tarvittavan huomioon omassa verkkokoulutuksen tuotantoprosessissasi.

Katso blogisarjan kaikki osat:

1. Miten pääsen alkuun verkkokouluttamisessa?
2. Käsikirjoitus on verkkokoulutuksen punainen lanka
3. Miten verkkokoulutus käytännössä toteutetaan?
4. Uuden verkkokoulutuksen käyttöönotto ja markkinointi

Lue lisää

Digikouluttaminen strategisen johtamisen työkaluna

  12. lokakuuta, 2020     Ari Pajula

Ilman strategiaa yrityksen tai organisaation toiminta on pitkälti arpapeliä. Joskus voi toki onnistaakin, mutta ilman strategiaa suunnistaminen johtaa helposti ainakin hetkellisesti harhapoluille, ellei suorastaan suonsilmään. 

Lue lisää

Vinkkejä verkko-oppimisympäristön hyödyntämiseen lähiopetuksen tukena

  11. elokuuta, 2020     Mira Perämäki

Poikkeuksellisen koronakevään jälkeen edessä on paluu uuteen normaaliin. Keväällä monet organisaatiot tekivät pakon motivoimina nopean digiloikan. Nyt on aika puntaroida, mitä toimintatapoja poikkeusajalta kannattaa säilyttää, vaikka opetuksen ja koulutuksien painopiste palaisikin luokkahuoneisiin. Lähiopetustakin voi nimittäin helpottaa ja kehittää monin tavoin digitaalisten työkalujen ja toimintatapojen avulla. 

Lue lisää

Mitä tarkoittaa mikro-oppiminen eli micro learning?

  13. toukokuuta, 2020     Mira Perämäki

Kun puhutaan verkko-oppimisen (e-learning) trendeistä, ei voi välttyä törmäämästä käsitteeseen mikro-oppiminen. Kyse ei ole kuitenkaan mistään uudesta asiasta. Taitavat pedagogit ovat kautta aikojen ymmärtäneet, että usein asiat saadaan omaksuttua tehokkaimmin pienissä paloissa. Ihmisen oppimiskapasiteetti kun on rajallinen.

📚 E-learning: Mitä on verkko-oppiminen ja miten toteutetaan hyvä verkkokoulutus? 📚

Mikro-oppiminen on helposti omaksuttavien palasten opiskelua

Aikaamme kuuluva pirstaleisuus, multitaskaaminen, mobiilius, nopeus, virtuaalisuus ja työn tekemisen muutos ovat kuitenkin lisänneet tarvetta tiedon ja opintomateriaaliin annosteluun sopivan pienissä annoksissa. Eräänlaisina välipaloina.

Etenkin, jos koulutusta käydään työn ohella, opiskelija voi useimmiten irrottaa opintoihinsa hyvin rajallisen ajan kerrallaan. Kesken työpäivää ei ole yleensä aikaa eikä edes ehkä keskittymiskykyä tunnin tai parin mittaiselle pänttäämiselle. Vartin mittaisen opiskelutuokion voi sen sijaan mahduttaa helposti johonkin kohtaan päivää, vaikka kahvikupin äärellä sulateltavaksi.

Monet tykkäävät hyödyntää työmatkansa julkisissa liikennevälineissä opiskeluun. Bussimatkan aikana voi saada käytyä läpi jo hyvän pienen koulutussession omalta kännykältään. Ja jos koulutuksen toteutuksessa on hyödynnetty ääntä, videoita tai pelillisiä elementtejä, mikro-oppimistuokio voi tuntua jopa viihdyttävältä päivän piristykseltä.

Mikro-oppiminen sopii siis aikaamme todella hyvin, ja on monessa tapauksessa hyvien oppimistulosten edellytys. Mikro-oppiminen taipuu nopeaan reagointiin, eli sen avulla opiskelija voidaan perehdyttää nopeasti ja joustavasti olennaisiin asioihin. Se antaa myös oppijalle mahdollisuuden valikoida omassa tahdissaan tietoa ja opiskelumateriaaleja, joiden hallitseminen tuntuu juuri kyseisessä tilanteessa tärkeältä. Harva meistä jaksaa kahlata läpi monen tunnin massiivista koulutuspakettia yhdeltä istumalta. 😰

Kuulostaa loogiselta, vaivattomalta ja näppärältä sekä oppijan että organisaation kannalta, eikö? Sitä se onkin, tai ainakin pitäisi olla.

Verkkokoulutuksen tai minkä tahansa opintojen suunnittelijalta mikro-oppimisen periaatteita hyödyntävän koulutuksen rakentaminen kuitenkin vaatii ajatustyötä. Koulutusmateriaali on tavallaan pureskeltava puolivalmiiksi opiskelijan käyttöön. Ja miten se sitten tapahtuu? 🤔

Lue lisää

Oppimisen analytiikkaa: Intelliboard-työkalu

  7. huhtikuuta, 2020     Isto Laapio

Ymmärrettävistä syistä verkko-opiskelu on suositumpaa kuin ehkä koskaan. Tämän johdosta Intelliboard inc. ja Mediamaisteri tarjoavat kaikille Mediamaisterin SaaS -palvelun piirissä oleville asiakkaille mahdollisuuden kokeilla Intelliboardin tarjoamaa oppimisen analytiikka -palvelua 31.5.2020 asti.  Intelliboard on käytössä yli 3000:lla eri oppimisalustalla ympäri maailman ja miljoonat käyttäjät ovat hyötyneet sen tarjoamasta analytiikasta. Kokeilujakso on maksuton. 

Lue lisää

Vaikuttavaa verkkokouluttamista -webinaaritallenne

  31. maaliskuuta, 2020     Isto Laapio

Tämän hetken tilanne on laittanut monet eri tapahtumat ja tilaisuudet ns. pakotettuun digiloikkaan eikä koulutus- ja opetustoiminta tee tähän poikkeusta. Esimerkiksi kokonaisen lähikoulutuksen toteuttaminen verkkokoulutuksena vaatii kosolti suunnittelua ja oikeita työvälineitä. Toisaalta verkon yli tapahtuva koulutus tuo mukanaan mukavia hyötyjä, kun koulutuksen sitominen tiettyyn aikaan ja paikkaan katoaa.

Pidimme 8.4.2020 Vaikuttavaa verkkokouluttamista- webinaarin, jossa suosittu kouluttajamme Mira Perämäki (kuvassa) kertoi mitä on syytä huomioida, kun koulutuksia aletaan toteuttaa verkossa. Webinaari tallenne on katsottavissa tämän blogipostauksen lopussa. Webinaari on suunnattu sinulle, jos

Lue lisää

Millaisia ovat verkko-oppimisen trendit 2020?

  26. helmikuuta, 2020     Ari Pajula

Maailma muuttuu kiihtyvään tahtiin. Joidenkin arvioiden mukaan seuraavien 20 vuoden aikana enemmän kuin edellisen 200 vuoden aikana. Ja se on teknologian ansiota. Useimmat arjen asiat ovat jo paljolti teknologian varassa, ja oppiminen on siitä yksi konkreettinen esimerkki: koulutukset siirtyvät vauhdilla verkkoon, ja avuksi rientävät pelillisyys, mikro-oppiminen, simulointi ja yhä enemmän myös tekoäly.

Lue lisää

Integraatioiden avulla helpotusta verkkokouluttamiseen

  8. marraskuuta, 2019     Isto Laapio

Ovatko verkko-oppimisympäristön käyttäjätunnukset hukassa? Pyöritätkö suoritusmerkintälistoja, joista merkitset verkkokurssilta saatuja suorituksia toiseen järjestelmään? Päivittäisessä kiireessä voi unohtua, että asioita voisi olla mahdollista tehdä fiksummin. Yksi tapa helpottaa arkea on verkko-oppimisympäristöön tehtävät integraatiot. Niiden avulla voidaan esimerkiksi helpottaa kirjautumista ja automatisoida suoritustietojen vientiä tarvittaviin järjestelmiin. Näin voidaan säästää arvokasta työaikaa automatisoimalla rutiininomaisia työtehtäviä.

Lue lisää

Vaikuttava opetusvideo: tee se näin

  30. lokakuuta, 2019     Anne Kuokkanen

Opetusvideo on tehokas tapa havainnollistaa asioita mielenkiintoisella tavalla. Videoiden avulla tapahtuva opiskelu on oppimisen kannalta vähintään yhtä toimiva ratkaisu kuin lähiopetus. Myös saavutettavuuden näkökulmasta video on hyvä lisä opetukseen; esimerkiksi tekstitysten avulla voidaan varmistaa, että opiskelu onnistuu eri kielillä sekä kuulorajoitteisilta. Videoita opetuskäyttöön suunniteltaessa on kuitenkin hyvä muistaa muutamia asioita.

Lue lisää

Koulutuksenhallinta - hallitse organisaatiosi osaaminen

  9. lokakuuta, 2019     Isto Laapio

Minkälaista osaamista organisaatiossani on ja kenellä? Keitä tuleva koulutus koskee ja miten keräämme koulutuksesta saatavat suoritustiedot talteen? Varsinkin suurissa yrityksissä ja organisaatioissa voi olla haasteena tietää, kuka henkilöstöstä osaa mitäkin ja kuinka tuoretta osaaminen on. Usein eri toimialoihin liittyy myös lakisääteisiä koulutuksia, jotka tulee suorittaa määrätyin väliajoin. On tärkeää olla kartalla siitä, missä vaiheessa henkilöstön koulutukset erääntyvät ja miten suorittaa sertifikaatit uudelleen mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Haasteita koulutuksenhallintaan tuo, jos koulutuskokonaisuus koostuu lähipäivistä sekä verkossa opiskeltavista materiaaleista. Lähipäivistä saatujen suoritusmerkintöjen yhdistäminen verkkokoulutuksen kokonaisuuksiin voi tuntua haastavalta. Mitä enemmän eri elementtejä koulutuksen kokonaisuuteen kuuluu, sitä vaikeammaksi koulutuksista saatavien pätevyyksien hallinta voi käydä.

Mediamaisteri tarjoaa koulutuksien hallintaan ratkaisuja, joiden avulla voidaan hallita sekä verkossa tapahtuvia koulutuksia että lähiopetuspäiviä. Usein organisaatioiden HR-järjestelmistä puuttuu koulutuksien hallintaan tarvittavat ominaisuudet. Nykyaikaisessa ajattelumallissa eri järjestelmät pyrkivät tekemään oman erikoistuneen osa-alueensa ja tämä järjestelmäkokonaisuus nivotaan yhteen toimivilla ja tehokkailla integraatioratkaisuilla. Tässä kolme hyötyä, joita koulutuksenhallintapalveluilla voidaan saavuttaa:

Lue lisää

Aistien aktivointi verkossa tapahtuvassa kouluttamisessa

  4. syyskuuta, 2019     Anne Kuokkanen

Arkikielessä on tapana sanoa, että jokainen oppii eri tavalla. Tällä ilmauksella viitataan itse asiassa eri aistien hyödyntämiseen oppimisessa - joku oppii parhaiten lukemalla, toinen kuuntelemalla ja kolmas taas visuaalisesti hahmottamalla. Verkko-oppimisessa on lukuisia keinoja herätellä aistien eri osa-alueita, siksi se sopii kaikille oppijoille.

Lue lisää

Amisreformi - mahdollisuus muutokseen ja verkko-oppimisen hyödyntämiseen

  21. elokuuta, 2019     Isto Laapio

Ammatillisen koulutuksen reformi on ollut yksi viimeisten vuosien nopeatempoisimmista muutoksista ammatilliseen koulutukseen. Reformin perusideana oli muokata toisen asteen opetusta entistä osaamisperustaisemmaksi ja edistää yksilöllisten oppimispolkujen syntyä. Tutkintoja karsittiin ja erikoistumista siirrettiin perustutkintojen sisälle. Nopeiden muutosten takia ei ole ihme, että ammatillista koulutusta tarjoavat oppilaitokset ympäri Suomen ovat miettineet, miten amisreformista saadaan toimiva kokonaisuus niin opiskelijan kuin opetusta tarjoavien henkilöiden näkökulmasta. Miten ja millä välineillä?

Lue lisää

Verkkopedagogiikka - LMS on muutakin kuin materiaalipankki

  3. heinäkuuta, 2019     Anne Kuokkanen

Mediamaisteri tarjoaa paitsi verkko-oppimisympäristöjä sekä verkkokoulutuksen sisällöntuotantoa myös koulutuspalveluita. Jotta verkko-oppimisympäristön käytöstä saadaan mahdollisimman paljon hyötyä ja tehokkuutta työpaikalle, on varmistettava, että alustaa osataan käyttää sujuvasti. Kun oppimisympäristön käyttö on hallussa, ei tarvitse pähkäillä teknisten kysymysten kanssa kursseja luodessa ja käyttäjiä hallinnoidessa.

Mediamaisterin suosituin koulutus on moodle-teknologiaan pohjautuvan Pinja LMS:n käyttökoulutus, ja sitä järjestetään niin hallinnoijille kuin kouluttajillekin. Käyttökoulutusta järjestetään kahdessa eri tasossa, ja koulutus räätälöidään vastaamaan koulutettavien lähtötasoa ja aikaisempaa kokemusta alustan käytöstä. Hallinnoijan koulutuksessa käydään läpi muun muassa käyttäjähallintaa, roolien muokkaamista sekä kurssikategorioiden ja kurssien hallintaa. Kouluttajien koulutuksessa opetellaan ympäristön rakennetta, kurssin luomista, käyttäjien lisäämistä, yleisimmin käytettyjä aktiviteetteja sekä suoritusten seurantaa. 

Opetuksen suunnittelu verkossa on vähintään yhtä tärkeää kuin lähiopetuksessa. Itseopiskeluun tarkoitettu verkkokurssi kannattaa rakentaa eri tavoin kuin monimuoto-opetusta tukeva, yhteisöllinen paketti. Mediamaisteri tarjoaa  koulutusta sekä perusasioissa että räätälöitynä asiakkaan tarpeisiin ja tilanteisiin. Verkkopedagogiikka on keskeisessä roolissa koulutuksissa. Parhaimmillaan koulutuksen yhteydessä saadaan rakennettua uudenlaisia kurssikokonaisuuksia, jotka saadaan nopeasti asiakkaan käyttöön. Ei kannata tyytyä käyttämään verkko-oppimisympäristöä vain materiaalipankkina, vaan ottaa siitä täysi hyöty irti!

 

Lue lisää

Tutustu Mediamaisterin tukipalvelun Jariin ja Tarjaan

  11. kesäkuuta, 2019     Isto Laapio

Mediamaisteri tarjoaa sopimusasiakkailleen tukipalvelua puhelimitse ja sähköpostitse, ja tukipalvelu on olennainen osa tarjoamaamme SaaS -palvelukokonaisuutta. Meille on tärkeätä, että tukipalvelun kautta ei ainoastaan sammuteta tulipaloja, vaan tukipalvelun tavoitteena on auttaa meidän asiakkaita onnistumaan verkko-oppimisen saralla. Tukipalvelusta kysytäänkin usein neuvoja siihen, mitä aktiviteettia kannattaa kurssilla käyttää, tai miten saadaan tietty raportti luotua.

Teemme kaksi kertaa vuodessa asiakastyytyväisyyskyselyitä, jossa mitataan NPS (net promoter score) -lukua.  Viimeisessä kyselyssä NPS -lukumme oli +77.6%. NPS-lukema kertoo asiakkaiden suositteluhalukkuudesta ja päälle 70 lukemaa voidaan pitää erittäin hyvänä. Tässä blogipostauksessa tutustumme kahteen mediamaisterilaiseen, jotka osaltaan ovat asiakaskokemuksen takana.

Lue lisää

User Tours -opastukset Pinja LMS :ssä

  29. toukokuuta, 2019     Isto Laapio

Helppokäyttöisyys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kun valitaan verkko-oppimisympäristöä (LMS). Loppukäyttäjälle ratkaisevaa on, että navigointi järjestelmässä on luontevaa ja helppoa. Kun ensivaikutelma järjestelmästä on selkeä, kannustaa se oppimaan.

Mediamaisterin alkuvuonna julkaistussa Pinja LMS:ssä helppokäyttöisyys on fokuksessa, ja Pinjasta löytyykin sisäänrakennettu User Tours -työkalu, joka toimii käyttäjän oppaana kiertoajelulla ympäri oppimisympäristön perustoimintoja.

Lue lisää

Huomioi kohderyhmä verkko-opetuksen suunnittelussa

  24. huhtikuuta, 2019     Anne Kuokkanen

Digitaalisuus on tuonut mukanaan paljon mahdollisuuksia opetuksen toteuttamiseen, mutta toisinaan myös haasteita kohderyhmästä riippuen. Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että on eri asia järjestää verkkokurssi teknologiaa tottuneesti käyttävän diginatiivin sukupolven edustajille kuin esimerkiksi vanhemmalle ikäluokalle. Vanhemman sukupolven teknologinen osaaminen riippuu pitkälti koulutuksesta, aiemmista työtehtävistä sekä omasta kiinnostuneisuudesta ja harrastuneisuudesta, sillä he eivät ole kasvaneet “valmiiksi digitaaliseen maailmaan”. 

Kohderyhmän ikäjakauman lisäksi on hyvä ottaa huomioon kulttuuriset erot ja niiden merkitys oppimiseen. Joissakin kulttuureissa esimerkiksi korostetaan kollektiivisuutta oppimisessa, toisissa taas yksilöllistä menestystä. Kurssin luojan kannattaa huomioida tämä esimerkiksi yksilö- ja ryhmätehtäviä valitessaan sekä pohtia mahdollisesti vaihtoehtoisia tapoja kurssin suorittamiselle ja palautteenannolle. Verkkokoulutuksen rakentamiseen vaikuttaa myös se, millaiselle toimialalle tai millaisen oppiaineen opiskelijoille koulutus on suunnattu.

Lue lisää

GDPR ja verkko-oppimisympäristöt - näin noudatat tietosuoja-asetusta

  27. helmikuuta, 2019     Sami Sivonen

EU:n yleinen tietosuoja-asetus, tuttavallisimmin GDPR (General Data Protection Regulation), aiheutti vuonna 2018 monessa organisaatiossa pelonsekaisia tunteita, ja aiheesta uutisoitiin taukoamatta. Lyhykäisyydessään asetuksella suojataan yksilöiden tietosuojaa asettamalla tiukemmat raamit henkilötietojen käsittelyyn.

Nyt melkein vuosi GDPR:n voimaantulon jälkeen on hyvä aika nostaa aihe taas esille ja käydä läpi millaisia käytännön velvoitteita GDPR tuo verkko-oppimisympäristön (LMS) pitäjälle. Moodle tarjoaa 3.5. päivityksestä lähtien GDPR -työkalut sisäänrakennettuna, joilla varmistat, että tietosuojavaatimukset täyttyvät.

Lue lisää

Verkkoperehdytys - näillä vinkeillä onnistut

  12. helmikuuta, 2019     Isto Laapio

Työelämässä uusien työntekijöiden perehdytys on usein kaikista tärkein koulutus. Perehdytyksen tavoitteena on valmistaa työntekijät omaan rooliinsa. Lisäksi perehdytyksen tulisi opettaa työntekijä yrityksen tavoille, kertoa työpaikan kulttuurista sekä sitouttaa työntekijä osaksi työyhteisöä. Onnistunut perehdytys vaikuttaa suoraan uuden työntekijän sopeutumiseen ja hänen tuottavuuteensa. Perehdytysjakso voi usein olla haastavaa aikaa paitsi työntekijälle, myös työnantajalle ja esimiehille. Verkkopohjaisella perehdytyksellä voidaankin sujuvoittaa uuden työntekijän sisäänajoa työpaikalle.

Lue lisää

Koodaaminen on tulevaisuuden perustaito

  30. tammikuuta, 2019     Anne Kuokkanen

Opetusmaailmassa puhutaan paljon tulevaisuuden taidoista ja niiden kehittymistä on tutkittu erilaisissa tutkimusprojekteissa. Käsitteessä “tulevaisuuden taidot” tai “2000-luvun taidot” huomio halutaan kiinnittää nimenomaan taitoihin ja osaamiseen. Työelämässä tarvittavaa osaamista silmällä pitäen pyritään yhä enemmän pois yksittäisten tietojen opettelusta ja korostetaan pikemminkin taitoa etsiä oikeaa tietoa oikeasta paikasta. Tietojen käsittely on siis tärkeässä asemassa. Luku- ja kirjoitustaitojen rinnalle tulee taito ymmärtää koodikieltä, olla vuorovaikutuksessa tietokoneiden kanssa. Kuten ihmisten käyttäytymisen ymmärtämistä, myös tietokoneiden toiminnan oivaltamista tarvitaan tietoyhteiskunnassa.

Lue lisää

Lopputyönä GDPR - TTY:ltä tietosuojavastaavaksi

  16. tammikuuta, 2019     Sami Sivonen

 

Mediamaisteri mukana yritys-oppilaitosyhteistyötä tukevassa Meillä Valmistut -kampanjassa.

Mediamaisterin Mikko Haikosta haastateltiin osana Tampereen Kauppakamarin Meillä valmistut -kampanjaa. Mikko oli opintojensa loppusuoralla Tampereen teknillisellä yliopistolla, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus suorittaa DI-työ Mediamaisterilla. Mikko sai tehtäväkseen tutkia tulevan GDPR:n vaikutuksia tietosuojakäytäntöihin yrityksessä. Valmistuttuaan Mikko työllistyi suoraan Mediamaisterille ohjelmistoasiantuntijaksi ja on nykyään yrityksen tietosuojavastaava.

Lue lisää

Verkkokoulutuksen hyödyt: 6 syytä oppia ja kouluttaa verkossa

  8. tammikuuta, 2019     Isto Laapio

 
Vaikka verkko-oppiminen eli e-learning ei ole uusi ilmiö, mobiililaitteiden globaali yleistyminen tarkoittaa, että lähes jokaisella on mahdollisuus oppia ja kouluttautua digitaalisesti. Riippumatta organisaatiosi toimialasta tai koosta, perehdytys ja koulutus kuuluvat varmasti teidänkin arkeen. Tässä napakka lista verkko-oppimisen merkittävimpiä hyötyjä ja mahdollisuuksia.

Lue lisää

Miten flipped learning kääntää perinteisen opetuksen?

  12. joulukuuta, 2018     Anne Kuokkanen

Muutama vuosi sitten voimaan tullut uusi opetussuunnitelma on lisännyt keskustelua opettajan uudesta roolista oppimisen ohjaajana ja sen merkityksestä oppimiseen. Oppimisen siirtyessä yhä enemmän verkkoon oppijan vastuu omasta oppimisestaan kasvaa ja työelämässäkin arvostetut itseohjautuvuuden taidot korostuvat. Amerikasta lähtöisin oleva flipped learning eli käänteinen oppiminen on vähitellen Suomeenkin jalkautunut menetelmä ajattelutavan soveltamiseen käytännössä.

Lue lisää

ePerehdytys lisää tehokkuutta ja työturvallisuutta

  27. marraskuuta, 2018     Sami Sivonen

Kahden vuoden välein järjestettävät FinnBuild 2018 -messut huipentuivat jälleen Highlights -kilpailuun, jossa rakennusalan mielenkiintoisimmat tuotteet ja palvelut palkittiin. Tämän vuoden kilpailuun haki mukaan 69 yritystä, joista 11 sai Highlights-kunniamaininnan.

Koko Highlights -kilpailun voittajaksi valittiin verkkopohjainen, erityisesti rakennustyömaiden työturvallisuuteen keskittyvä ePerehdytys-koulutus.

Lue lisää

Näin syntyy hyvä ruutukaappausvideo – 10 vinkkiä

  4. syyskuuta, 2018     Ari Pajula

Ruutukaappausvideo on kätevä tiedonvälityksen ja verkkokouluttamisen työkalu. Aiemmin tällaisten videoiden tekeminen jätettiin AV-ammattilaisten tehtäväksi. Nykyisin kuka tahansa voi tuottaa hyviä ruutukaappausvideoita eli tallentaa oman tietokoneensa näyttökuvaa ja webbikameran videota nopeasti ja helposti.

Toisaalta videoiden yleistyminen on johtanut siihen, että sinne päin hutaistu tallenne aiheuttaa entistä helpommin katselijan turhautumista. Vaikka videon tekeminen onnistuu napin painalluksella, laadukkaaseen lopputulokseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Ota haltuun e-learningin eli verkko-oppimisen kiemurat ➡️

Lue lisää

Futural Skills on eEemeli 2018 -kilpailun paras e-oppimisratkaisu!

  17. huhtikuuta, 2018     Mikko Toriseva

eEemeli 2018 -kilpailun yrityssarjan parhaaksi e-oppimisratkaisuksi valittiin Mediamaisterin ja Tawastan kehittämä Futural Skills -tuote. 

eEemeli on valtakunnallinen laatukilpailu, jossa etsitään vuosittain parhaita digitaalisia oppimisratkaisuja. 

Perusteluja: "Futural Skills on monipuolinen työkalu ammatillisen käytännön osaamisen seurantaan koulussa, työpaikalla ja vapaa-ajalla huomioiden erilaiset oppijat sekä monipuolisten käyttömahdollisuuksiensa että yksilöllistettävien tavoitteiden kautta. Tuotteessa kiteytyy sekä kilpailun teema että ajankohtaisuus - tuote vastaa ammatillisen koulutuksen reformin haasteisiin yhdistäen opiskelijat, opettajat ja työpaikkaohjaajat samalle alustalle. Raati kiittää tuotteen monipuolisuutta sekä käytettävyyttä: omaa osaamistaan voi dokumentoida niin tekstinä, äänenä kuin videonakin ja mobiilipohjaisuutensa ansiosta tuote on helposti saavutettavissa eri toimintaympäristöissä."

Lue lisää

Pelillisyyttä oppimiseen ActionTrack -palvelulla

  10. huhtikuuta, 2018     Mikko Toriseva

TAZ ActionTrack -palvelu tuo oppimiseen pelillisen osion, jossa oppilaat ratkovat kisailuhengessä opittuun kokonaisuuteen liittyviä tehtäviä itsenäisesti tai pieninä tiimeinä, mikä auttaa sisäistämään asiat paremmin.

Peliosio suoritetaan kännyköillä tai tableteilla joko reippaillen ulkona tai esimerkiksi sään niin vaatiessa sisätiloissa. Hauska kisailu katkaisee siis istumisen ja tuo liikuntaa eri aineiden oppimiseen, palauttaa oppilaiden energiatasot ja parantaa keskittymistä sekä motivaatiota.

Lue lisää

Ammattiopetuksen reformi ja Moodle

  23. maaliskuuta, 2018     Karoliina Nisula

Ammattiopetuksen uudistaminen aiheuttaa oppilaitoksissa kovasti pohdintaa siitä, miten ja missä järjestelmissä opiskelijoita voidaan osaamisperustaisesti ohjata. Moodle on monessa oppilaitoksessa keskeinen oppimisympäristö ja seurannan keskittäminen sinne tuntuu mielekkäältä.

Lue lisää

eLearning trendit 2018

  24. tammikuuta, 2018     Tiina Manner

Vuosi on jälleen vaihtunut ja uudet haasteet odottavat! On mielenkiintoista nähdä, mitä verkossa oppimisen rintamalla tänä vuonna tapahtuu. Pieni epätieteellinen yhteenveto eri toimijoiden näkemyksistä osoittaa, että jotain muutosta on havaittavissa.

Lue lisää

Osaamisperustainen oppiminen - Futural Skills

  7. syyskuuta, 2017     Mikko Toriseva

Osaamisperustainen oppiminen tekee vauhdilla tuloaan suomalaiseen koulutuskenttään. Ammatillisen koulutuksen reformi aiheuttaa isoja muutoksia oppilaitoksille. Oppiminen siirtyy enenevässä määrin työpaikoille ja jokaisen opiskelijan opintopolkuja tullaan jatkossa seuraamaan yksilöllisesti. Kaikissa oppimisympäristöissä tapahtuva oppiminen pitää saada rekisteröityä.

Mediamaisteri Oy ja Tawasta OS Technologies tuovat ratkaisun haasteeseen yhdistämällä MaisteriLMS/Moodle-oppimisympäristön Futural Skills osaamisen seurantajärjestelmään. Futural Skills keskittyy erityisesti oppimispolun käytännön työskentelyn seurantaan. MaisteriLMS saa Skills -toiminnallisuudesta lisäosan, jolla opettaja pystyy helposti seuraamaan kunkin opiskelijan yksilöllistä opintopolkua.

Lue lisää

Turvallisuusoppia verkosta

  28. elokuuta, 2017     Tiina Front

 

Turvallisuus on yksi suosituimmista koulutusaiheista tällä hetkellä yrityksissä ja organisaatioissa. Työturvallisuusasioiden perusteiden hallitseminen rakennustyömaalla, tehtaassa tai muussa tuotantolaitoksessa on usein ehtona työnteon aloittamiselle. Tapaturmien ehkäisy (”nolla tapaturmaa” -kampanjat) on laajasti esillä ja rakennustyömaalla saattaakin olla näkyvällä paikalla esillä tieto, montako päivää on kuluvana vuonna jo selvitty ilman yhtäkään tapaturmaa.

Tietoturvan perusasioiden hallinta kuuluu jokaisen tietotyötä tekevät ammattitaitoon. Tietojen kalastelu ja haittaohjelmat ovat arkipäivää digitaalisessa ympäristössä mutta tiedostamalla uhat ja vaarat, voidaan niiden aiheuttamilta ongelmilta välttyä. Koulutus on tässä keskeisessä asemassa.

Lue lisää

Hallittua vai hallitsematonta oppimista?

  7. joulukuuta, 2016     Kimmo Oksanen

”Voit aloittaa perehtymisen vaikka siitä, että tutustut intrassa oleviin dokumentteihin.”

Lue lisää

Teemmekö itse vai ostammeko verkkokoulutuksen tuotannon?

  14. syyskuuta, 2016     Tiina Manner


Tämä kysymys on taas ajankohtainen, kun syksy tuo uudet oppimishaasteet työn alle.

Koulutuskustannuksistakin haetaan säästöjä ja siksi myös verkkokoulutusmateriaalin tekeminen organisaation omin voimin on yhä useimmin houkutteleva vaihtoehto.  

Lue lisää

Sisällöntuotannon opas

  7. kesäkuuta, 2016     Tiina Manner

Tehdäänpä verkkokoulutus - helppo juttu!

Meillä onkin täällä materiaalia roppakaupalla – on powerpointtia, wordia ja kasa webinaarivideoita. Kyllä niistä nopeasti yksi verkkokoulutus syntyy – vai mitä? Näinhän sitä äkkiseltään saattaisi ajatella. Mutta aina se ei mene niin kuin Strömsössä.

Lue lisää

1

Suosituimmat kirjoitukset

Opas verkko-oppimisympäristön valintaan

Lataa opas